Työhyvinvointi, plääh, ketä kiinnostaa!

Työhyvinvointiin on varmasti yhtä monenlaista lähestymistapaa, kuin on ihmistäkin. Henkilöstöllä on oma näkemyksensä ja johdolla taas omansa, valitettavasti nämä lähestymistavat eivät aina kohtaa. Työhyvinvoinnista puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Sen jälkeen, kun termi vakiintui käyttöön 2000-luvulla, on tyhystä jauhettu hyvin paljon siellä ja täällä. Milloin se tyhy piileskelee helakan punaisessa ay-toiminnassa, milloin työterveyden syövereissä ja toisinaan vaikkapa zumbassa. Sitten on yksi yhä kasvava ryhmä, jonka mielestä koko tyhy-vouhotuksen voisi jo jättää vähemmälle. Tämä on niin sanottu petettyjen porukka ja mitä ihmisiä kuuntelee, se on valitettavasti kasvava joukkio organisaatioiden eri tasoilta työntekijöistä aina sikariportaaseen asti.

Tämä niin sanottu petettyjen porukka on pettynyt nykyisiin työhyvinvoinnin kehittämisen menetelmiin. Vuosittaiset työhyvinvointikyselyt ovat raskaita toteuttaa, analysoida ja työntekijät eivät niitä kovin mieluusti täytä. Pitkät monivuotiset työhyvinvointiprojektit ovat nekin hyvällä asialla, mutta useiden vuosien mittaiset projektit näyttäytyvät helposti siltä, ettei mitään oikeasti tapahdu -on vain SE projekti. Kehityskeskustelut ovat tutkimuksien mukaan sentään hieman paremmassa huudossa, joskin niitäkin melko moni pitää turhina muodollisuuksina ja pakkopullana.

Sitten on tietysti erilaiset työhyvinvointivalmennukset henkilöstölle ja johdolle. Nämä sinänsä varsin mainiot tilaisuudet ja niiden varsin pätevät vetäjät kärsivät siitä, että kovin suuria pysyviä muutoksia ei voi saavuttaa parilla muutaman tunnin tilaisuudella. Sitten tulee vielä tämä hikinauhoissaan intoileva zumbajengi. Kyllä, liikunta on erittäin hyvä ja ennaltaehkäisevä lääke henkisen ja fyysisen -kunnon ylläpitoon, mutta ajatus, että työpaikka saisi ohjattua liikuntaa harrastamattomat henkilöt koviksi liikkujiksi on hivenen utopistinen. Se on aivan mahtavaa, että työpaikat tukevat työntekijöidensä liikuntaharrastuksia, mutta valitettavasti näitä liikuntaetuuksia käyttää suurimmaksi osaksi henkilöt, ketkä muutenkin harrastaisivat erilaisia liikunnallisia aktiviteetteja. On myös huomattava, että mittavatkaan juoksu- tai pyöräilykilometrit eivät kehitä varsinaista organisaation ja työyhteisön toimintaa, vaikka jäsenien vireystila kyllä kohoaakin.

No mikä sitten avuksi, unohdetaanko koko tyhy-sekoilu, tehdään muodon vuoksi se perinteinen kysely ja jatketaan kuten aina ennenkin, vai? Ei, työhyvinvointitoiminta pitää tehdä näkyväksi ja jokapäiväiseksi osaksi toimintaa. Työhyvinvointi on toisaalta maailman yksinkertaisin asia ja toisaalta todella hankala pähkinä purtavaksi. Esimerkiksi meidän reaaliaikaisen työhyvinvointipalvelun avulla se todellinen työhyvinvointi ja sen arkipäiväistäminen ottaa pitkän askeleen kertaheitolla. Jos työhyvinvointia/omaa toimintaansa/hyvinvointiaan/työnsä kehittämistä jne. miettii edes puoli minuuttia päivässä, ollaan aika paljon paremmassa jamassa, kuin silloin, jos mietittäisiin sitä kerran vuodessa muutama tunti sen jokavuotisen laajan työhyvinvointikyselyn parissa. Jos haluat oppia uuden taidon tai kehittyä jossain paremmaksi, kumpi on parempi, tehdä sitä 30 sekuntia joka päivä vuoden ajan, vai kerran vuodessa 182 minuuttia? Itse laittaisin rahani ensimmäiselle vaihtoehdolle.

Tarkennuksena vielä loppuun, kaikki tyhytoiminta, oli se sitten liikuntaa, valmennusta, toimintapäiviä yms. on aina hyvästä ja varmasti kotiinpäin. Me ihmiset olemme monimutkaisia ja monipuolisia kokonaisuuksia ja kaipaamme monenlaista aktivaatiota ja toimintaa. Tyhyssäkin vallitsee silti sama tosiasia kuin kaikessa muussakin, että jotkut toimintatavat ja menetelmät ovat yksinkertaisesti tehokkaampia kuin toiset. Jatkan palvelumme estotonta mainostamista vielä tässä lopussa toteamalla, että meidän yksi aivan keskeisistä tavoitteista on koko työhyvinvoinnin uskottavuuden palauttaminen, ei enempää, ei vähempää.

Turo Lähteenmäki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *